Asiakaspalvelu: 050 322 3489

Päivystysnumero: 050 552 2845

Silmäsairaala Silmien Klinikka - Logo

Asiakastarinat

Asiakkaamme jakavat kokemuksiaan

Oletko miettinyt silmäleikkausta ja haluaisit vertaistukea? Lue alta asiakkaidemme kokemuksia silmäleikkauksista.

Silmäsairaala Silmien Klinikka - Asiakastarinat kuva

Yläluomileikkaus – Johannan tarina

Ero entiseen on käsittämättömän iso

Olen ollut raskaiden silmäluomieni kanssa kuin elävältä keittyvä sammakko. Jo alle 3-kymppisenä olen ensimmäisen kerran ajatellut, että jonakin päivänä edessä on varmasti silmäluomileikkaus. Vaikka olen ollut tilanteesta tietoinen, niin luomien muuttuminen pikkuhiljaa yhä raskaammiksi on kuitenkin hyvin vaivihkainen tapahtuma ja siihen turtuu – päivä päivältä.

Ensimmäisen kerran kävin asian takia työterveyslääkärillä keväällä 2019. Sain lähetteen keskussairaalaan, odotin kutsua puoli vuotta. Hoitajan otettua kännykkäkuvat silmistäni, sain muutamaa viikkoa myöhemmin kotiin kirjeen, jossa kerrottiin, että en täytä julkisen hoidon kriteereitä. Harmitti, mutta ajattelin, että ei kai sitten.

Tilanteen hitaasti pahentuessa jatkuvaan kulmien kohotteluun tottuu, mutta rajansa kaikella. Vähitellen päätä särki yhä useammin ja iltapäivisin halusin vain istua silmät kiinni, puhe kyllä luisti. Keväällä 2022 olin jo täysin kypsä, mutta aiemman kokemukseni myötä uusintakierros työterveyteen ja keskussairaalaan ei juuri kiinnostanut.

Otin Googlen avuksi ja päädyin Rotuaarille. Nyt olisin jo täyttänyt kriteerit, mutta en halunnut enää jahkailla. Leikkausaika järjestyi niin nopeasti, että ensin jopa vähän säikähdin.

Ero entiseen on käsittämättömän iso. Jo leikkauspäivänä huomasin uuden keveyden turvotuksesta huolimatta. Kuudentena päivänä minun oli kävelyltä yhtäkkiä pakko soittaa miehelleni: ”Mulla on kokonainen näkökenttä. Ei enää harmaata lippaa!”

Muutama kuukausi leikkauksesta en enää edes muista mennyttä aikaa. Ehkä hölmöin asia, johon olen ollut valtavan tyytyväinen, on se, että juuri kukaan ei ole huomannut yhtään mitään. Olen niin menestyksekkäästi kohotellut kulmiani, että ulkonäössäni ei muiden silmissä ole tapahtunut suurta muutosta. Oma olo on vain ihan erilainen. Pelkäsin nimittäin vähän etukäteen muutoksen olevan suurempi. Taisikin olla niin, että tuttavapiirini takavuosien luomileikkaus taisi sisältää vähän muutakin kiristystä.

Ystävällinen, huumorintajuinen ja rytmikäs palvelu. En voisi enempää suositella Ossia ja tiimiään!

Lisätietoa

Mira Huttunen

”Vastaan Silmien Klinikan kaikista muista asioista, mitkä eivät liity operatiiviseen hoitotyöhön. Toimin myös potilasasiamiehenä. Teemme mielellämme yhteistyötä useiden eri tahojen kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä!”

Lisätietoa

Merja Kaikkonen

”Työskentelen osa-aikaisena vastaanottosihteerinä. Nautin asiakaskohtaamisista sekä miellyttävän asiakaskokemuksen luomisesta.”

Lisätietoa

Maiju Nevalainen

”Työskentelen osa-aikaisena optikkona Silmien Klinikalla. Erikoisosaamistani ovat asiakkaiden silmäleikkausten ennakkoarvioinnit. Lisäksi palveluvalikoimaani kuuluu silmien perusterveystarkastus, jonka toteutamme yhdessä silmälääkärin kanssa. Olen tarkka, asiantunteva sekä hauska ja empaattinen asiakaspalvelija. Tervetuloa vastaanotolleni!”

Lisätietoa

Heli Meriläinen

”Huolehdin klinikan jokapäiväisestä toiminnasta sekä asiakkaan viihtyvyydestä lääkärin vastaanottohuoneen ulkopuolella. Keskustelen mielelläni asiakkaiden kanssa niin silmien terveyteen liittyvistä asioista kuin maailman menosta. Tervetuloa!”

Lisätietoa

Mikko Marjala

”Työskentelen keskussairaalassa silmätautien poliklinikalla ja teen kaihileikkauksia. Lisäksi pidän vastaanottoa mm. Silmien Klinikalla. Hoidan monipuolisesti erilaisia silmäsairauksia.”

Lisätietoa

Jenni Koivukangas

Silmäkirurgian erikoispätevyys 2021
Silmätautien erikoislääkäri 2017
Lääketieteen tohtori 2016

”Hoidan silmäsairauksia monipuolisesti ja kouluttaudun säännöllisesti.”

Lisätietoa

Petri Toivola

”Olen toiminut silmäpotilaiden parissa yli 10 vuoden ajan. Yksityisvastaanoton lisäksi työskentelen OYS:ssa, jossa olen kaihi- ja luomikirurgiasta vastaava lääkäri. Vastaanotolleni ovat tervetulleita kaikenikäiset potilaat.”

Lisätietoa

Ossi Kaijanen

”Silmien hoitoa ja silmäkirurgiaa vuosien kokemuksella. Olen erikoistunut kaihi- sekä ikänäköleikkauksiin. Vastaanotollani hoidan silmätauteja monipuolisesti. Erityisesti kuivasilmäisyydestä kärsivät asiakkaat ovat erikoisosaamistani.”